29.8.2007

Ensihenkäykset

Olen aina ollut huono pitämään päiväkirjaa, merkintöjen välillä saattaa mennä kuukausia tai jopa vuosia. Olen kirjoitellut lähinnä selvitelläkseni päätäni, ajatuksiani, joten päiväkirjoistani voi lähinnä lukea otteita sekavuudestani, ei niinkään onnellisia selkeitä ajatuksia tai varsinaisia tapahtumakuvauksia.

Ponnin tähän julkiseen päiväkirjaan on oma nykyinen löysä tila. Nykyään lapset imevät energiamehut minusta niin tarkkaan, että illalla kun meno rauhoittuu, niin äitikin rauhoittuu telkkarin eteen nukkumaanmenoonsa asti. Olen aina tykännyt käsillä tekemisestä, mutta tekeminen jää nykyään enemmän aikomiseksi. Jos jotain aloitankin, niin lasten hereillä ollessa sitä on pidettävä ulottumattomilla ja sinne jonnekin se työ hukkuu, unohtuu ja jää kesken. Lankaa ja kankaita tulee kyllä hankittua ja olen jo vuosia tilannut liki kaikkia kotimaisia käsityölehtiä, mutta kauniita käsitöitä ei vain näy valmiina missään.

Liityin viikko sitten nettineulojien omaan -10 %-projektiin. Projektissa on tarkoitus pienentää itseä ja myös lankavarastoja tuo 10 prosenttia vuoden loppuun mennessä, kumpikin tulee tarpeeseen. Ajattelin, että kun julkisesti ja vielä ryhmässä uhoan saavani tulosta aikaan, niin se pistää vähän pontta touhuun. Perjantaina on ilmoitettava kilot blogiin, mutta vielä ehtii lankaostoksille!

1 kommentti:

Tessa kirjoitti...

Täällä kanssa sisar kannustaa sinua.Painoa minunkin on pudotettava sillä verenpaine oli nousut viime mittauksista ja lankoja löytyy iso kasa kaapeista joille en ole mitään tehnyt muuta kuin ostanut :)ne sinne