28.11.2007

Voi, kun siitä tuli kaunis!


Jaa, mistäkö? No, tuosta anopille joululahjaksi kutomastani Minttumaarista. Huivin mallikuvio oli suhteellisen helppo ja nopea kutoa. Aluksi vain ei meinannut aivot taipua mallikuvion oikeaan toistamiseen, kaaviossa kun oli kuviot keskisilmukkaan asti ja sen jälkeen toistettiin sama. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta yöaikaan kutoessa tuo ei meinannut aluksi pysyä päässä ja silmukat eivät vaan täsmänneet ja kuviot menivät poskelleen.

Lankana käytin kesälomareissulla Louhisaaren kartanosta ostettua Louhisaaren lampaat -lankaa. Ostin parikin vyyhtiä tätä todella kaunista ruskea-harmaa-vihreä-raidallista lankaa anoppia varten, oli niin hänen väristään lankaa. Lanka on 100% villaa ja noin Woolin paksuista. Tuon langan väritys tuli todella kauniisti esiin tässä huivissa ja raidat vaihtuivat hienosti. Luulenpa, että anoppikin tulee pitämään joululahjastaan.

Malli: Ulla 02/07 Minttumaari
Lanka: Louhisaaren lampaat
Puikot: 8:n pyöröt
Paino: 147 g
Koko: korkeus 95 cm, leveys 195 cm



Olen saanut valmista aikaan myös itselle. Jo syys-lokakuussa puikoille jämähtäneet Kerttu-sukat suostuivat viimeinkin valmistumaan. En saanut väriä kohdilleen, mutta se ei ole noin pinkki kuin kuvassa, vaan enemmänkin karpalonpunainen.

Malli: Uhoavan gnun Kerttusukat
Lanka: Seiskaveikka
Puikot: 4:n bambut
Paino: 107 g





Lisäksi valmistui Wetterhoffin ohjeella Sofia-langasta baskeri. Tai no baskerista tuli kyllä pipo, mutta pehmeä ja lämmin sellainen.

Malli: Wetterhoff
Lanka: Sofia
Puikot: 3½ bambupyöröt
Paino: 94 g

Muoks. Kävin lisäämässä unohtamani luokkatunnisteet.

19.11.2007

Viimeinkin kutsu kävi!

siis tänne

Tuoltakin minut löytää käyttäjänimellä Tuittunen. Nyt riennän tutkimaan mitä kaikkea Ravelry:stä löytyykään. Nähdään siellä!

Muoks. Huomasin, että täällä olenkin nimellä Tuittu. Noo, Ravelryssä sitten "hienostuneemmin" todellakin tuo Tuittunen ;-)

Postimies soittaa aina kahdesti


Postimies kävi ja toi kasan lankoja ja minä mietin miten tässä taas näin kävi. No, oikeasti langat ovat harkittuja ja käyttötarkoitus on kaikelle.

Tilasin 200 g Wetterhoffin Uutta Veeraa ja 200 g Sofiaa. Mustasta Sofiasta tekeytyy pipo ja lapaset ja pipo on jopa päässyt jo puikoillekin.

Osallistun Mystic waters mysteerihuivineulontaan ja sitä varten hankin tuon Veeran. Langan väri on todella kaunis ja juuri niin ohut kuin halusinkin. Puikolle on jo päässyt huivin mallitilkku. Kuvaan päässeet puikot tulivat samalla kertaa, mutta ne tilasin Ketunpää-tuotteesta. Kuvassa ovat siis neloskoon bambut ja 3½ pitsiaddit.

Ei kahta ilman kolmatta. Samalla postinkantajan käynnillä sain vielä Huutonetistä ostamani ihanaiset silmukkamerkit. Ne olivat eri huudoissa, mutta saman tekijän ja saapuivat erinomaisesti pakattuna. Nuo oikeanpuoleiset ovat ihanan siniset, se ei valitettavasti tästä kuvasta erotu.

Nämä kaikki kolme pakettiahan tulivat jo toissa viikolla, mutta taas saivat kuvat odotella tovin purkamista kamerassa.

Neuleet eivät tällä hetkellä huimasti edisty. Kudon kyllä, mutta akuutti Startiittis on synnyttänyt monta keskeneräistä työtä, mutta ei vielä valmista.

8.11.2007

Osataan täällä muuten ommellakin


Piti palata vielä leuhottamaan, että käytetään sitä ompelukonettakin meillä joskus. Esikoisen päiväkodissa vietettiin Halloween-juhlia viime torstaina ja neiti halusi pukeutua sinne noidaksi. Tuulia bongasi BR-lelujen mainoksesta mieleisensä puvun, mutta TSI-äiti halusi totta kai ommella itse.

No, mainoksesta valittu puku kertoi puvulle halutun tyylisuunnan eli vähänhän tuo on tuollainen goottihenkinen. Puseron miehustaan nappasin kaava-apua jostakin Ottobren mallista, muuten pusero ja hame ovat omasta noitahatusta vedettyjä. Puseron hihat sekä taka- että etukappaleen sivut ovat mustaa loimusamettia. Miehustan keskiö on ryppyyn ommeltua organzaa, jonka alla on vuorisilkkiä. Puseron hihansuun hörsykkeet ovat huntutylliä. Ostin 25 cm 3 metriä leveää huntutylliä ja sain sen upotettua kokonaisuudessaan noihin hihansuihin. Hame on tehty vuorisilkistä ja voileesta ja malli on kevyesti A-linjainen.

Sekä hameeseen että puseroon on kiinnitetty muovisia leikkihämähäkkejä, koska Tuulia niin tahtoi. Ensisijainen koriste olisi kyllä olleet sammakot, mutta emme löytäneet tyyliin sopivia valmiina, joten neiti päätyi hämähäkkeihin.

Olen selkä (I'm back)!

Lokakuussa ei ole hotsittanut kauheasti päätellä neuletöitä tai päivittää blogia, kun pitäisi niistä kuviakin ottaa ja sitten kamera purkaa. Kutoa voisin kyllä vaikka kuinka. Useimpina öinä meneekin jopa kahteen, kun mä kudon vielä tän rivin... No, välillä oli inspis kadoksissa, kun oli liikaa keskeneräisiä ja uusia olisi vain tehnyt mieli aloittaa.

Jotta sain inspikseni takaisin, kudoin Vaaka-tilkkuja. Paljon. Oheiset 13 tilkkua olen kutonut Tilkkujen yöstä mukaani pakotetusta ohkaisesta langasta. Lankaa on ollut yllättävän miellyttävä kutoa, kun olen laittanut sen kolminkerroin. Samalla olen saanut kivan näköistä jälkeä, kun olen tehnyt kolmella säikeellä aina uusia värejä. Näissä tilkuissa olen käyttänyt tummaa- ja keskiruskeaa, luonnonvalkoista sekä vaaleanharmaata.
Tilkkujen yhteispaino: 369 grammaa. Lankaa on jäljellä vielä toiseen samanlaiseen kasaan. Kun lanka loppuu, niin alan työstämään näistä peittoa.

Kuopuksen villasetin aloitin jo syyskuussa. Setin takin kappaleet valmistuivat nopeasti, mutta saivat odottaa yhdistymistään useamman viikon. Kokoaminen oli sen verran työlästä (lähinnä henkisesti), että nappejakaan en jaksanut ommella pariin viikkoon. Takkiin nähden housut valmistuivat supernopeasti alle viikossa.

Malli oli vähän turhan väljä. Meidän pitkälle ja hoikalle neidille tuo takki on todella reilu etenkin leveyssuunnassa, samoin hihat ovat todella pitkät. Housuja sitten vähän sovelsin, tein leveyden koon 68 ja pituuden koon 86 mukaan. Takki on kokoa 86.

Malli: Novita Syksy 2007
Lanka: Novita wool
Puikot: resorit 3, muuten 3½
Paino: 318 gr


Löysin elokuussa paikallisen kangasliikkeen alelaarista puolellatoista eurolla kerän iki-ihanaa Idenan Mohair Luxia. Väri oli niin minun väriseni: siinä oli mm. turkoosia ja häivähdys lilaa. Lankaa oli vain yksi 50 gramman kerä ja se oli pakko ostaa, vaikka ei ollut aavistustakaan mitä siitä saisi aikaiseksi. No, aikani kun nettiä selasin, niin tulihan se sopiva mallikin vastaan.

Malli: Pumpulihuivi Ulla01/07
Lanka: Idena Mohair Lux
Paino: 48 g

Malli oli tosi kiva kutoa ja lanka aivan ihan pehmeää, eikä kutita yhtään. Tuota pitää saada lisää.

Keskeneräisenä on vielä lokakuussa aloitetetut Kerttu-sukat, jotka ovat jäähyllä virheen takia, sekä poncho, joka ei vaan just nyt inspaa. Lisäksi marraskuussa aloitettu hys-hys isänpäivälahja odottaa täydennyslankaa valmistuakseen.

Yhteensä neuleita on lokakuussa valmistunut 735 grammaa. Lankaa olen ostanut 300 grammaa tuota hys-hys isänpäiväjuttua varten. Lankavarastoni paino on nyt 7130-735+300= 6695 grammaa. Tosin postipoika taitaa ihan näinä päivinä polkea ovelle uuden lankalähetyksen kanssa. Hups!