19.4.2009

Tilkkuja, tilkkuja...

Tilkkujen yössä oli jälleen kerran kivaa, kiitos kaikille mukana olijoille ympäri Suomen! Itse olin mukana kolmatta kertaa ja tulen ihan varmasti osallistumaan jatkossakin.

Mukani vein 17 tilkkua, joihin käytin 3 kokonaista kerää seiskaveikkaa ja yhteen puolikkaaseen tilkkuun punaista jämäveikkaa. Yhteensä siis n. 460 gr. Tilkkuja kudoin enimmäkseen bussissa matkalla töihin ja jopa muutamassa työhön liittyvässä palaverissa, jossa ei vaadittu kuuntelemista kummempaa osallistumista. Tilkkuihin käytin 3½ bambuja ja 40 silmukkaa. Viemistäni tilkuista ja niiden uusista kavereista koostin tapahtumassa 7x5 peiton, joka matkaa jossakin
vaiheessa eteenpäin toivottavasti lämmittämään tarvitsevaa.

Mukanani kotiin lähti tietenkin lahjoituslankaa, jotta tilkkuja syntyisi lisää. Lankojen värit huumasivat minut täysin, joten kauhoin kassiin melkein kilon noita ihanuuksia. Lanka on 100 % villaa.

Taustalla näkyy muuten kohentamani lipasto, alkuperäinen löytyy täältä. Mielestäni muutos on isosti parempaan suuntaan. Vetimet voisin jossain vaiheessa ehkä vaihtaa, mutta nyt en vielä jaksanut kierrellä kauppoja.







Kudoin itselleni Kerttu-sukat. Villasukkia käytän aina kotona, joten on kiva, että niitä useampi pari. Kertut kudoin jo kerran aiemminkin, mutta sukat kutittivat niin pahasti, että lensivät aika pian roskiin. Nyt toivon, että nämä saavat pidemmän elämän.

Malli: Uhoavan gnun Kerttusukat
Lanka: Jussi
Puikot: 3,25 bambut
Paino: 89 g

Väri ei erotu kuvista ollenkaan, mutta se on oikeasti Jussimaisen kiva harmahtava liila.

Tänään tulikin oiva motivaatiopotku keittiöremontin edistämiseen. Uuni päätti hajota. Uutta ei enää kannata vanhaan keittiöön hankkia, vanhaa ei kannata korjata, joten on tehtävä uusi keittiö.

17.4.2009

Saatu iloa!

Maaliskuussa ei tullut minulle Sny-pakettia ja nyt keskiviikkona enkeli lähetti minulle iloa. Paketista paljastui Allhemp hamppulankaa, tiskirätin ohje, rättiin sopiva keittiöpyyhe ja kortti. Lanka oli ihanan väristä ja yllättävän pehmoista. Tytöillä on käytetty hamppukankaasta tehtyjä vaippoja ja ne olivat paljon kovemman tuntuisia. Kiitos enkelini paketista, se ilahdutti kovin! Ja kyllä siitä rätti tulee, kunhan löydän puikkoni.

Piti bloggaamani tästä jo aiemmin, mutta kiireet ovat tällä viikolla vieneet naista erityisen vilkkaasti. Onneksi paketti tuli postiluukkuun asti, muuten se olisi edelleenkin postissa.

Tuo ruskea kuvaan tunkenut kasa ei tullut paketista vaan on omaa tuotantoa. Taannoin ostin Menitasta Novitan bambu-lankaa tiskirättejä varten ja nyt on yksi kerä tikutettu kahdeksi rätiksi. Rätin kudoin ilman ohjetta Idiot's dishclothista joskus näkemäni kuvan perusteella. Rättejä en ole vielä ottanut koekäyttöön, sillä sain pääteltyä ne vasta eilen (itse asiassa vasta kuvan ottamisen jälkeen). Olen kutonut myös sata grammaa salaisuutta, mutta se jää nyt sattuneesta syystä näyttämättä.

Illalla tai huomenna aamusella pitää vielä kuvata kasa Vaaka-tilkkuja ja uudet Kerttu-sukkani. Tilkut lähtevät jo huomenna maailmalle, sillä huomenna on Vaaka ry:n perinteinen Tilkkujen yö, jonne minäkin menen puikkoja heiluttamaan. Minä osallistun tapahtumaan Helsingissä, saa lähestyä!

Olemme kotona aloittaneet hyvin kattavat perusparannuspuuhat ja ne ovat pitäneet niin kiireisenä, että on se kevätsiivouskin jäänyt tekemättä ja katsokaa nyt: Kylpyhuoneen lavuaari on aivan täynnä kissankarvaa!

Lavuaarin laidalla näkyy myös maalisuti, jolla uusi lipasto on saanut kauniin maalipinnan tunkkaisen antiikkipetsin tilalle. Tuolla kruunu-sabluunalla on tehty koristekuvioita tyttöjen puisiin säilytyslaatikoihin. Nämä ovat vain pieni osa perusparannuspuuhiamme. Sisustuksen tuunaamisen lisäksi teemme kahteen huoneeseen perusteellista pintaremonttia: tapetit on revitty pois, uusi maali laitetaan tilalle ja lattia sekä listat menevät vaihtoon. Lisäksi 37 vuotta täyttävässä keittössämme menee ihan kaikki uusiksi, joten puuhaa riittää.

Sen lisäksi , että remontti vie nyt kovasti aikaani, niin on se muutenkin vaikeuttanut neulojan elämää. Yksi remonttikohteistamme on työhuoneemme. Siellä ja siihen kuuluvassa vaatehuoneessa säilytän neulomistarvikkeitani ja nyt huone on kaaoksessa ja vaatehuone täynnä sinne kuulumatonta tavaraa, joten vähän kaikki on hukassa tai muuten tavoittamattomissa.

Näin lopuksi voinkin tunnustaa, että kotona olen ollut liian kiireinen, joten tämä blogikirjoitus on kirjoitettu töissä.