28.11.2007

Voi, kun siitä tuli kaunis!


Jaa, mistäkö? No, tuosta anopille joululahjaksi kutomastani Minttumaarista. Huivin mallikuvio oli suhteellisen helppo ja nopea kutoa. Aluksi vain ei meinannut aivot taipua mallikuvion oikeaan toistamiseen, kaaviossa kun oli kuviot keskisilmukkaan asti ja sen jälkeen toistettiin sama. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta yöaikaan kutoessa tuo ei meinannut aluksi pysyä päässä ja silmukat eivät vaan täsmänneet ja kuviot menivät poskelleen.

Lankana käytin kesälomareissulla Louhisaaren kartanosta ostettua Louhisaaren lampaat -lankaa. Ostin parikin vyyhtiä tätä todella kaunista ruskea-harmaa-vihreä-raidallista lankaa anoppia varten, oli niin hänen väristään lankaa. Lanka on 100% villaa ja noin Woolin paksuista. Tuon langan väritys tuli todella kauniisti esiin tässä huivissa ja raidat vaihtuivat hienosti. Luulenpa, että anoppikin tulee pitämään joululahjastaan.

Malli: Ulla 02/07 Minttumaari
Lanka: Louhisaaren lampaat
Puikot: 8:n pyöröt
Paino: 147 g
Koko: korkeus 95 cm, leveys 195 cm



Olen saanut valmista aikaan myös itselle. Jo syys-lokakuussa puikoille jämähtäneet Kerttu-sukat suostuivat viimeinkin valmistumaan. En saanut väriä kohdilleen, mutta se ei ole noin pinkki kuin kuvassa, vaan enemmänkin karpalonpunainen.

Malli: Uhoavan gnun Kerttusukat
Lanka: Seiskaveikka
Puikot: 4:n bambut
Paino: 107 g





Lisäksi valmistui Wetterhoffin ohjeella Sofia-langasta baskeri. Tai no baskerista tuli kyllä pipo, mutta pehmeä ja lämmin sellainen.

Malli: Wetterhoff
Lanka: Sofia
Puikot: 3½ bambupyöröt
Paino: 94 g

Muoks. Kävin lisäämässä unohtamani luokkatunnisteet.

Ei kommentteja: