7.9.2008

Edelleen kateissa!


Ti 2.9.
Rakas Nyyti-kissamme päätti tänään aamusella lähteä seikkailemaan ihan omin päin eikä ole vielä palannut kotiin tahi pihapiiriin. Jos sinä rakas lukijani asut tai liikut Espoon Olarissa allaspuiston tienoilla ja satut matkasi varrella näkemään eksyneen oloisen kissan, niin ilmoita minulle. Nyyti on väritykseltään kilppari eli ruskean-kirjava. Kuonosta lähtee mahaa kohti vaalean beigeä väritystä. Nyytimme on ihmisarka.


Edit. su 7.9.
Jatkan tätä samaa tekstiä, kun kissahuoli edelleenkin painaa.

Nyytimme on edelleenkin kateissa ahkerista etsinnöistä huolimatta. Olemme etsintäaluetta laajentaneet pikkuhiljaa ja ilmoituksiakin on levitelty laajemmin, mutta edelleen turhaan.

Yksi puhelu tuli torstai-iltana puoli kymmenen aikaan illalla, naapuri näki kotiin tullessaan pihalla kissan ja soitti välittömästi minulle. Juoksin heti paikalle ja etsin vielä tunnin ajan, mutta vilaustakaan en nähnyt. Ehkä naapuri pelotti pienen arkalaisemme. Perjantai-aamuna kuulimme toiselta naapurilta muutamasta havainnosta aiemmin viikolla. Näiden havaintopaikkojen perusteella sitten vietin perjantai-illan kierrellen ja osin kyttäillen näitä seutuja, kotiuduin reissusta vasta puoli yhdentoista jälkeen, kun olin jo niin väsynyt etten enää olisi huomannut kissaa vieressäni. Lauantai-aamuna lähdin pikaiselle aamukierrokselle jo ennen kahdeksaa, kun en enää voinut vain sängyssä maata. Päivällä tosiaan vietiin lisää ilmoituksia lähiseutujen pylväisiin. Illan lepäsin ja mies kierteli sateessa, mutta edellenkään ei ole kissaa näkynyt.

Nettipalstalta sain vinkin jättää ruokakupin ulos katoamispaikan lähelle. Alkuviikosta kuppi oli lähellä paikkaa mihin Nyyti ikkunasta putosi. Vein kupin illalla, aamuisin se oli vielä täysi kunnes varikset kävivät tyhjentämässä sen. Perjantaina vein kupin uudelle paikalle lähelle paikkaa missä kissa oli torstaina nähty. Lauantai-aamuna kuppi oli täysi, kunnes myöhemmin päivällä varikset taas löysivät sen. Kuppi täytettiin taas illalla ja nyt se oli sitten jo aamulla tyhjä ja syöty tyhjemmäksi kuin varisten jäljiltä. Vähän hiekkaakin siihen oli joutunut. Tämä herätti todella ison toivonkipinän, koska meidän kissoistamme juuri Nyyti "peittelee" ruokakupin sisällön, on ilmeisen siisti ja hajuherkkä. Tänään kuppi viedään taas samaan paikkaan ja toivon kovasti, ettei tänä iltana taas sataisi, joten kierteleminen ulkona olisi hieman miellyttävämpää sekä minulle että kissalle. Onneksi yölämpötilat ovat vielä olleet yli +12 asteisia, joten kylmää ei vielä ole jatkuvasta märkyydestä huolimatta.

Täällä on siis viikko kulunut mielialojen vaihdellesta väsymyksestä ja masennuksesta yltiöoptimismiin ja tarmoon, samoissa tunteissa pyörii moni muukin lemmikkieläimen omistaja. Jos sinä näet tai olet saanut kiinni karkulaisen oloisen eläimen, niin siitä voi ilmoittaa esimerkiksi Karkurit -palstalle. Pääkaupunkiseudullahan löytöeläimiä voi viedä Viikkiin tai Hesylle.

Sukkiakin olen paikalla ollessani kutonut, niitä myöhemmin.

6 kommenttia:

Markka kirjoitti...

Kannattaa ilmoittaa Hesyyn katoamisesta, saatte lainaan (tai vuokrattua) ansan kissalle millä kisun saa helpommin takaisin kotiin.

Tuittunen kirjoitti...

Hesyyn olen ilmoittanut jo keskiviikkona. Noita loukkuja olemme miettineet, mutta päätimme yrittää niitä myöhemmin. Viimeistään loppuviikosta sellaiset kai kuitenkin täytyy hakea, jos kissamme ei löydy ennen sitä.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Nyytistä tietoa? Mää herätän epämääräistä huomiota S-marketin suunnalla kuikuilemalla puskiin yms. Toivottavasti kaikki on hyvin!!

Tuittunen kirjoitti...

Nyyti on edelleenkin kateissa. Nyt tältä viikolta on monta havaintoa, viimeisin eiliseltä. Istui kuulemma kivellä syömässä hiirtä. Nyyti majailee havaintojen perusteella Olarin koulun lähellä ja partioimme nyt siellä päin. Arvaa herätänkö minä huomiota, kun kiertelen koulua ja kuikuilen.

Anonyymi kirjoitti...

Ootteko loukkuja kokeilleet jo? Hyvä, et on ees jotain huomioita karkurista, pitää toivoa yllä! Jaksamista!!

Tuittunen kirjoitti...

Täällä on nyt maat myyty ja usko loppunut! Viimeinkin näin tuon Olarin koulun asukin ja ei ollut meidän kissa ollenkaan. Karkurit-palstalle laitoin siitä ja yhdestä pennusta ilmoituksen, jos kuitenkin joku saisi kissansa kotiin. Kiinni en kumpaakaan saanut.

Loukkua on omassa pihassa kokeiltu nyt reilun viikon ajan, mutta siellä käy vain siili.