5.7.2008

Happy birthday to meeeee!

Tänään juhlin aika monetta syntymäpäivääni ja on aika päivittää kuvauksessa oleva "päälle kolmekymppinen" liki "nelikymppiseen".
Tässä teillekin syntymäpäiväaamupalaani lättyjä marjoilla ja kermavaahdolla, lattea ja lasillinen Fresitaa. Olkaa hyvä!








Lahjojakin olen saanut, ihanimpana blogiukon lahja. Herra on perinteisesti ostanut varsin mieluisia koruja, mutta tällä kertaa varustin mieheni Fiina-neuleen osoitteella ja toiveella vapaavalintaisesta 420 m/100 g -sukkalangasta ja voilá tässä tulos. 400 grammaa Zitronin sukkalankoja, vyyhti Trekking Hand art:a, kaksi kerää Trekking XXL:ää ja kerä Trekking pro naturaa. Nyt pitäisi vain saada päätettyä minkä kerän korkkaan ensimmäiseksi, sukkamallikin täytyy tietenkin valita.


Lapin reissun jälkeen oli todella ihana tulla kotiin. Reissuun en ollut ottanut mitään kutomista mukaan ja välillä oli hieman toimeton olo. Kotona olikin ihana, kun juhannuksena alkoi kudotuttaa ja saattoi kävellä omalle lankavarastolle ja ja sen jälkeen selata kotona olevia ohjeita ja ruveta vain kutomaan. Huivi valmistui muutama päivä sitten ja odottaa parhaillaan märkänä pingotusta. Tässä siitä esivilkaisu, parempia kuvia myöhemmin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut!

Kirsi kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää toivotellaan!

Huivi näyttää ihanalta!

möhönasu kirjoitti...

Onnittelut täältäkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Satuinpa näin syntymäpäivänäsi vierailemaan blogiisi, Onnea!